Heikki Aalto
Lukion jälkeen ydinsotaa pakoon
Ylioppilaskirjoitusten jälkeen aloitin opiskelut Tampereen teknillisessä yliopistossa vielä saman vuoden syksyllä. Opintojen ohessa aloitin tekemään diplomityötä insinööritoimistossa, joka kehitti mm. ydinvoimalaitoksien varajärjestelmiä, joilla voimalaitos voidaan ajaa alas (sulkea) turvallisesti, jos laitoksen ohjauselektroniikka joutuu alttiiksi nk. elektromagneettiselle pulssille. Diplomityöni nimi oli ”Pienikokoisen, analogisen, pietsosähköisen E/P-muuntimen suunnittelu”. ”Onko se syötävää?” kysyi eräs opiskelukaverini. No ei ollut, mutta työni kävi tarpeettomaksi, kun joku meni keksimään valokuidun, joka korvasi kuparijohteet! Eikä se ydinräjähdyskään tapahtunut lopulta ihan rajan pinnassa.
Robottien kimppuun
Valmistuttuani onnistuin edelleen karttamaan armeijaa ja työskentelin D-työpaikassani vielä vuoden verran, kunnes siirryin ASEA:n robotiikkadivisioonaan (nyk. ABB Robotics) projekti-insinööriksi. Siellä syntyi ajatus ohjelmoida robotteja simulaattorilla, jotteivat pelti-heikit joutuisi olemaan fyysisesti, ”kädestä pitäen” ohjelmoitavina, vaan niitä ohjelmoitaisiin etänä, simulointiavusteisesti.
Ja vihdoin armeijaan
Elämäni täyttyi suuresta ilosta, kun pääsin vihdoinkin niin kaipaamaani armeijaan. Varusmiespalveluksen suoritettuani palasin jo nimensäkin vaihtaneeseen ABB:iin. Niihin aikoihin VTT:ltä aukesi tutkijan pesti. Se loi mahdollisuuden, jonka puitteissa pystyimme tiimini kanssa kehittämään robottisimulaattoria.
Markun Amerikan seikkailut ja spin-off
Samoihin aikoihin oli VTT:n pääjohtaja Markku Mannerkoski pistäytynyt rapakon takana tutustumassa yrityselämän ja yliopistoelämän yhteistoimintaan. Tämä oli uutta Suomessa ja etenkin Valtion Teknillisessä Tutkimuslaitoksessa. Alkavan yrittäjän (försökare på svenska) toimintaa ei katsottu pelkästään hyvällä silmällä. Minutkin siitä paljolti autettiin (lue potkaistiin) esimieheni avustamana siivilleni etuajassa, pyristelyistäni huolimatta. Näin oli Delfoi saanut alkunsa.
Det glider in
Perustimme vuonna 1995 Ruotsiin Göteborgiin Delfoi AB:n Palkkasimme Ruotsin konttoriimme ihan riikinruotsalaiset työntekijät. Konttoria veti Torbjörn (Tobbe) Danielsson, joka ensi töikseen kutsui meidät suomalaiset kollegansa kylään seuraamaan jääkiekon vuoden 1995 MM-kisoja. Voiton varma Tobbe pettyi pahasti, kuten muutkin Ruotsin maalla. Ruotsalaisten säveltämä voiton laulu ”Det glider in” pauhasi Ruotsin laivalla kotiin palatessamme. Siellä laivalla sai selvää ihmistä etsiä.
Hornet -hävittäjät ja Ringhalsin ydinvoimalaitos
Yrittäjän matka jatkui. Pääsimme mukaan Suomen Hornet-vastakauppajärjestelmään ja toimitimme ohjelmiston Boeingille Long Beach’iin. Ohjelmistolla ohjelmoitiin robotteja, jotka porasivat niitin reikiä lentokoneiden runkoon ja siipiin. Kun kysyin, miksi Boeing aikoo investoida porausrobotteihin, sain seuraavan vastauksen. ”In our ecosystem there are approximately 400 000 employees. Roughly 60% of those are still drilling holes manually – any other qustions?”
Robottien ohjelmoinnissa etänä on sekin hyvä puolensa, että ohjelmointi on turvallista. Juuri turvallisuuden takia ABB Atom hankki meiltä ohjelmiston Ringhalsin ydinvoimalaitoksen. Ei tarttunut suotta mikrosievertejä ohjelmoijien nuttuihin.
Excelejä vaihtoon
Toistakymmentä vuotta sitten aloimme kehittää Excelille korvaajaa, selainpohjaista ohjelmistoa ERP-järjestelmien kylkeen, tehtaiden ja sairaaloiden resurssien päivittäiseen suunnitteluun ja töiden aikatauluttamiseen. Mutta se siitä – siihen painimiseen en enää osallistu, nuoremmat ja notkeammat jatkakoot.
Eläkkeelle
Vaimoni tapasin Tampereella vuonna 1979. Meillä on kolme lasta ja kaksi lasten lasta. Kun jäin eläkkeelle puolitoista vuotta sitten, ja kun lapsellinen olen, opettelin uudelleen lasten leikkisedäksi. Vapaa-ajallani nikkaroin mökillä, kalastelen niin verkoilla kuin vapavälineilläkin sekä pyöräilen, kävelen vimmatusti ja hiihdän – vaimoni perässä.
Tapaamisiin riemujuhlassamme!
Yst. Heikki
________________
Irmeli Mäkelä
Ylioppilaaksi tulon jälkeen kävin puolen vuoden liikunnanohjauskurssin ja talouskoulun. Kun en oikein tiennyt, mitä sen jälkeen tekisin, lähdin Kouvolaan keittiöalan töihin. Tuona aikana kävin naimisissa ja sain pojan. Pojan kanssa lähdin opiskelemaan Tampereelle1981, valmistuin ravitsemusteknikoksi. Tampereelta muutin Jyväskylän kautta Järvenpäähän 1984. Avoiduin nykyisen mieheni kanssa 1986 ja saimme kaksi tytärtä. Olemme uusioperhe ja lapsia on yhteensä viisi. Lastenlapsia on kuusi ja lisäksi kolme bonuslastenlasta.
Järvenpään aikana olin jonkin verran keittiöalan töissä. Melko pitkän ajan olin myös mieheni pienessä kilpa-autoalan yrityksessä töissä. Tuona aikana myös opiskelin kauppateknikoksi, ammatilliseksi opettajaksi ja restonomiksi (AMK). Restonomi opintojeni loppuvaiheessa opiskelukaverini houkutteli minut kokkiopettajan lyhyeen sijaisuuteen Mäntsälän Keudaan (Keski-Uudenmaan Koulutuskuntayhtymä), sitten menin vähän pidemmäksi aikaa sijaiseksi Järvenpään toimipisteeseen ja lopulta päädyin Nurmijärven toimipisteeseen vakituiseen virkaan opettamaan kokkiopiskelijoita. Opetin myös kotitaloutta lähihoitajaopiskelijoille ja maahanmuuttajataustaisille opiskelijoille. Tehtäviini lisättiin myöhemmin erityisopettajan tehtävät, koska koulumme erityisopettaja joutui liikenneonnettomuuteen ja oli pitkään poissa. Tein oman toimeni ohella erityisopettajan tehtäviä useamman vuoden.
Opiskelin vielä Helsingin yliopistossa kasvatustieteen maisteriksi/kotitalousopettajaksi. Sen jälkeen opiskelin ammatilliseksi erityisopettajaksi. Erityisopettajan opintojeni jälkeen toimenkuvaani muokattiin ja siirryin kokonaan erityisopetuksesta vastaavaksi/erityisopettajaksi. Tästä työstä jäin eläkkeelle syksyllä 2022.
Mieheni jäi eläkkeelle 2010 ja rakensimme talon Hartolaan golfkentän läheisyyteen Tainionvirran rannalle. Muutimme Järvenpäästä Hartolaan 2011 ja viihdymme hyvin maalla. Pelaan golfia, marjastan, talvella hiihdän, käyn kuntosalilla, kävelen. Hoidan puutarhaa ja neulon. Silloin tällöin hoidan lastenlapsia. Toimin Hartolan senioreissa ja Hartola Golfin naistoimikunnassa sekä Hartola Golf Oy:n hallituksessa.
________________
Kimmo Kuitunen
Yo-kirjoitusten jälkeen elämä ei mennyt aivan käsikirjoituksen mukaan. Intohimo jääkiekkoon ei varsinaisesti auttanut ruotsin kieliopin kanssa, ja lopulta kohtaloksi koitui harmittava 9 pisteen sanajärjestysvirhe. Kevään 76 yo-unelma hyytyi siihen. Pettymys kirpaisi, mutta elämä ei jäänyt paikoilleen.
Kesä vei inttiin, kuten niin monen muunkin siihen aikaan. Syksyllä painettiin valkolakki päähän – ehkä hieman erilaisin miettein kuin oli joskus kuvitellut.
Tie jatkui Raaheen vuosiksi 1977–1980. Siellä syntyi ammatti tietokoneinsinöörinä, vaikka paikkakunta ei sydäntä vienytkään. Karu luonto ja pelkistetty arki jäivät mieleen omalla tavallaan – ja ehkä pieni pilke silmäkulmassa muistuu yhä mieleen se vanha toteamus: “Raahe, Suomen tylsin paikka, 3 km Pattijoelta etelään.”
Vuonna 1981 suunta kääntyi Helsinkiin, ja sieltä löytyi lopulta pitkä ura vakuutusyhtiön tietoliikennetehtävissä. Työ kulki vakaana, mutta elämässä oli aina jotain tärkeämpääkin.
Urheilu pysyi kaiken keskipisteenä. Jääkiekon kipinä ei sammunut koskaan – se vain vaihtoi muotoaan. Kaukalopallossa tuli kaksi SM-kultaa ikämiesten sarjassa, ja pelit jatkuvat edelleen useamman kerran viikossa. Se on enemmän kuin harrastus – se on elämäntapa.
Toinen suuri intohimo löytyi vuorilta. Yli 50 matkaa Alpeille kertoo kaiken oleellisen. Näistä matkoista tuli vielä merkityksellisempiä, kun vanhin poika rakensi elämänsä Sveitsin Engelbergiin, lähes postikorttimaisiin maisemiin. Siellä, vuorten keskellä, on tullut vietettyä aikaa perheen kanssa – lasten ja lastenlasten.
Neljä rakasta lasta ja neljä lastenlasta
Valitettavasti en pääse mukaan riemujuhliin, mutta korostan, että ruotsin kieltä en ole tarvinnut kirjoitusten jälkeen. Den glider in och bara bada bastu 😊
Kimmo
________________
Lauri ”Larry” Leskinen
Minulla on aika pitkä ja rönsyilevä tarina. Toivottavasti kiinnostava ja jaksatte lukea.
Olin jo keskikoulusta lahtien päättänyt tulla autoinsinööriksi, mikään muu ei kiinnostanut. Lukion eka luokalla kävin teknillisen opiston pääsykokeissa ja yllätys, yllätys, minut hyväksyttiin sillä ehdolla, että käyn lukion ja sen jälkeen teen vuoden pituisen alan tyoharjoittelun.
Koulu ei sen jälkeen hurjasti kiinnostanut, kun oli opiskelupaikka valmiina.
Valmistuin autoinsinööriksi Tampereelta 1981.
Kesälomillani olin töissä Ruotsissa Volvon tehtailla ja Englannissa kilpa-autoja rakentamassa. Kolmannen vuoden kesällä sain harjoittelupaikan Lohja Oy:ltä Baghdadista. Oli hieno reissu. Valmistuin seuraava vuonna ja sain paikan Perusyhtymältä samoin Baghdadissa.
Tällä reissulla tapasin Puolalaisen opiskelijatytön, joka oli saanut stipendin paikalliseen yliopistoon opiskelemaan Sumerian ja Assyrian kulttuuria ja kieliä.
Menin Suomeen armeijaan ja sen jälkeen Puolaan, ostettin asunto Varsovasta. Mentiin naimisiin kesällä 1983 ja sen jälkeen takaisin Baghdadiin vuodeksi Perusyhtymän hommiin (pommisuojaprojekti).
1985 olin Valmetin traktoriryhmän kouluttajana Sambiassa. Sen jälkeen Valmetilta kysyttiin kiinnostaisiko paikka Ugandassa, Columbissa, Bangaladesissa tai New Yorkissa. Lemminkainen tarjosi myös töitä Liberiassa ja Perusyhtymä uudessa projektissa Yemenissa.
Päätettiin vaimon kanssa mennä New Yorkiin siviilimpään ilmapiiriin.
Näin päädyimme tänne vuonna 1986.
Valmet lopetti homman kahden vuoden jälkeen, kun ei ollut resursseja. Minulla oli tarkoitus olla vuosi New Yorkilaisen firman palveluksessa markkinointipäällikkönä (maanrakennuskoneita). Sitten syntyi ensimmainen lapsi, sen jalkeen kaksi lisää, joten jäimme tänne “as accidental immigrant”.
Avasin oman firman 1996, ostin ja myin koneita vähän joka suuntaan ympäri maailmaa. Tuli paljon tuttuja.
Myöhemmin 9/11 jälkeen avasin kaasuturbiinivoimalaitoksia myyvän ja huoltavan firman (mobiili kaasuturbiini voimalaitoksia) yhdessä Englantilaisen ja Australialaisen kaverin kanssa.
Lopulta jäin eläkkeelle kolme vuotta sitten. Ajankuluksi ja iloksi kehoitin vaimoa avaamaan antiikkikaupan, se on vienyt enemmän aikaa kuin uskoinkaan, mutta olen oppinut paljon. Hemmetin mielenkiintoista. (https://3rdfinds.com/)
Olen ollut täällä New Yorkissa samalla “evakkoretkella” tasan 40 vuotta. Hankimme Mainen osavaltiosta merenrantatontin, jota pitäisi kehittää. Siellä on olo kuin Suomessa, rauhallista ja kaunis luonto.
Valitettavasti en pääse tulemaan tapahtumaan, kun on minulla tärkeä tilaisuus täällä, kun tyttäreni valmistuu samalla viikolla lääkäriksi.
Kaikille paljon terveisi jäa terveyttä.
T. Lauri
P.S. Milloin on seuraava tilaisuus?
________________
Matti Eskonen
Kirjoitusten jälkeen menin Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan fysiikkaa, matematiikkaa, kemiaa, teoreettista fysiikkaa ja tietojenkäsittelyä. Filosofian maisteri 1982, auskultointi 1983 ja armeija perään. Sain heti 1984 vakituisen viran Salosta Hermannin yläkoulun ja lukion matemaattisten aineiden lehtorina. Eläkkeelle jäin samasta paikasta vuonna 2024 eli 40 vuotta samalla työnantajalla. Pakko oli jäädä eläkkeelle, kun viranhaltijalain mukaan 68-vuotias ei voi olla vakituisessa virassa. Opetin alkuun myös kansalaisopistossa ja Salon Sairaanhoito-oppilaitoksessa sekä Turun Yliopiston ATK-pääkouluttajana Salon, Loimaan ja Uudenkaupungin alueilla. Kyseessä oli siis opettajien koulutus tietotekniikan käyttöön 1980 ja 1990 lukujen aikana.
Tulevan vaimoni tapasin 1987 ja meillä on 1+3 lasta eli 1 yhteinen ja kolme vaimon aikaisemmasta avioliitosta. Kolme lastenlasta.
80-luvulla harrastelin retkipyöräilyä ympäri Suomea, Ruotsia ja Norjaa. Kuukausittainen kilometrimäärä oli sellaista 3000 km. Ehkä tämän takia kunto on ollut niin hyvä ettei ole tullut paljoa sairasteltua. Tuli samalla nähtyä näitä maita vähän tarkemmin kuin auton ikkunasta. Pisin päivämatka oli muuten 350 km, kesti tosin ajaa 20 tuntia.
Opettajien ammattiyhdistystyksessä toimin Salon alueella ensin rahastonhoitajana ja sitten puheenjohtajana yhteensä parikymmentä vuotta. Tämän jälkeen luottamusmiehenä ja varapääluottamusmiehenä yli kymmenen vuotta. Nyt eläkkeellä olen sitten OSJ:n eli Salon senioriopettajien puheenjohtana.
Näin eläkkeellä olen ollut välillä sijaisena. Yhden kevään määräaikaisena erityisopettajana ja muuten lyhyempiä pätkiä. Olen aina tullut hyvin oppilaiden kanssa toimeen ja tämä oli varmaan syy siihen miksi olen tehnyt näitä erityisluokanopettajan töitä.
Puutarhan hoito, kalastus, remontointi, marjastus ja matkailu täyttävät hyvin eläkeläisen päivät. Lastenlapset käyvät viikottain hoidossa, joten vilskettä riittää myös.
________________
Kai Jäske
Synnyin varhaislapsuudessa Kauhavalla ja monien mutkien kautta aloitin opiskelun Viitaniemessä tammikuussa 1974 matikkalinjalla (perheeni muutti tuolloin Vantaalta Jyväskylään).
Lukion jälkeen taival jatkui JYYn kemian opinnoissa 1976. Ainejärjestöllämme oli lentopallovuoro Liikunnan tiloissa. En osallistunut. Paitsi heti 1979. Siellä oli söpöjä, uusia naisopiskelijoita. Osallistuin. Ehkä kaikki muistavat liikunnalliset taitoni, joita ei ollut. Silti taitamattomuuteni vakuutti yhden uhrin. Olemme vaimoni kanssa olleet yhdessä vuodesta 1980, kolme lasta ja 2 lastenlasta olemme aikaansaaneet. Tai emme siis lastenlapsia, ovat lapsiemme omia teoksiaan.
Kolme vuotta eläkkeellä oloa on hieman haitannut mentorointikeikat erilaisissa projekteissa mutta mökkeily on elämämme suolaa.
Työura
Pari vuotta meni Valmetin lentokonetehtaalla Jämsän Hallissa, Metsä-Serlaa palvelin 20 v. Mäntässä ja Äänekoskella. Viiden vuoden yrittäjyyden jälkeen siirryin ’urani alkulähteille’, ei Valmetille mutta Valtralle, josta jäin eläkkeelle henkilöstöpäällikkön tehtävästä.
________________
Päivi Loikkanen ex-Honkanen
Lukion jälkeen lähdin Kuopioon opiskelemaan lääkäriksi. Valmistuin 1981 ja sittemmin erikoistuin työterveyteen. Potilastyötä tein noin 15 vuotta, sitten siirryin epälääkäriksi ja tein eri organisaatioissa tutkimusta, palvelujen kehittämistä, laatutyötä, myyntiä ja ostoa ja loppuviimeksi koulutusta. Päätoimesta jäin eläkkeelle keväällä 2021, mutta jatkoin työterveyspalvelujen kehittämishommissa vielä 2024 kevääseen. Eli vasta 2 vuotta olen opetellut olemaan vapaana (lue lastenlasten kanssa).
Kuopion vuosien jälkeen rantauduin sitten miehen perässä Helsinkiin 1984 – ja olin ekoja työttömiä lääkäreitä, tosin työkkärin kirjoilla vain muutaman päivän. Meillä myös 50-vuotias suhde miehen kanssa – siitä tuloksena 2 lasta ja 3 lastenlasta. Lapset asuvat tässä suur-pk-seudulla, joten täällä olemme mekin tukevasti.
Harrastan laulua ja leikkiä, puutarhan hoitoa ja toimintakyvyn ylläpitoa. Talvisin käsitöitä ja lukemista.
Tapailemme ”Tyttökullat”-porukan kesken (= Tiitta, Siiri, Päikki & minä, aiemmin myös Aku) livenä tai näköpuhelimella.
Lisätietoja tapaamisessa 😎
PäiviL
________________
Tiina Ritala
Elämäni on eläkevuosina ollut hyvin koiramaista. Tulin antaneeksi viime kesän lopulla kodin kuvan superaralle koiralle. Sitä ennenkin meillä oli kulkurikoira.
Mutta olen toki muutakin tehnyt. Pysytään vielä hetki eläkevuosissa. Opettelin uusia hommia, kun jäin pois varsinaisista töistäni, ja aloin tehdä lastenhoitokeikkoja päiväkodeissa. Se oli hieno kokemus: näin ikään kuin sisältä päin, miten pääkaupunkiseutu on kansainvälistynyt. Lempiryhmiäni olivat ne, joissa osa lapsista oli erityislapsia. Sen homman olen jo jättänyt nuoremmille. Nyt on tuo erityiskoira vaan.
Varsinaisen työurani tein toimittajana. Paikallislehtien ja parin maakuntalehden jälkeen valuin Pohjanmaalta Tampereen (opiskelukaupunkini) ja Hämeenlinnan kautta Helsinkiin ja Hakaniemeen. Tein eläkkeeseen asti toimitussihteerin töitä SAK:laisessa ay-liikkeessä.
Lapsia meillä on kaksi. Ja kiva on, että hekin asuvat Helsingissä.
________________
Kielilinjalta Kinoksen Tiitta, tervehdys!
Jäin viitisen vuotta sitten eläkkeelle K-S Osuuspankista n 40 vuoden työuran jälkeen. Työnkuvaani kuului lähes kaikki muut pankkityöt paitsi toimitusjohtajan, pankkilakimiehen ja tsupparin roolit. Viimeisimmät pankkivuodet toimin asiakkuusasiantuntijana, kuvioon kuului mm yhteistyö kotiuttamispalveluiden kanssa, iso osa tapaamisista englanniksi.
Perheeseeni kuuluu kaksi tytärtä, kaksi lastenlasta ja kaksi pientä leijonaa. Päivät kuluu kotoillen, yksi villapaita ja 2 dekkaria viikossa. Aiemmin harrastin monia pallopelejä, mm lentopallo, sähly, golf, mutta nykyisin lenkkeilen, tutkin luontoa ja lintuja sekä hiihtelen ja ajelen sähköpyörällä. Nautin joka päivästä!
________________
Hanna-Leena Ahlgren (e. Mörsky, o.s. Ketola)
Elämäni kahdeksan ihmettä
Ensimmäinen: Ylioppilaaksi……eihän sen olisi pitänyt olla edes mahdollista. Mutta niin vain oli!
Toinen: Kirjoitusten jälkeen Upsalan yliopiston kautta Lapuan kauppaoppilaitokseen, siitä merkonomin paprut taskussa Jkl Postipankin pankkiemännäksi ja ”miehen perässä” Helsinkiin ja Postipankin ulkomaan hallinto-osaston johtajan sihteeriksi.
Kolmas: Mutta ennen Helsinkiä Lapualle kirjat ja avanneleikkaus 1978 Seinäjoen keskussairaalassa. Life vol. 2! Jipii!
Neljäs: Naimisiin 1980, viisi lasta (neljä poikaa ja tytär) ja nyt 16 lastenlasta.
Viides: Tuntui, että yksi ympyrä sulkeutui, kun 1987 muutimme Kirkkonummelta syntymäkotikuntaani Lapualle. Siellä innostuin ruuhkavuosien lomaan Palveluyrittäjä-kurssille. Ja kuinkas kävikään…. minusta tuli ensin kangaskauppias ja sitten free lance -toimittaja (Ilkka-Pohjalainen ja Iltalehti). Kunnallispolitiikassakin olin neljä kautta. Valinta Lapuan Yrittäjien puheenjohtajaksi johti Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi. Se oli silloin aika mojova juttu!
Kuudes: Kun täytin 50 v., nuorimmaiseni tuumasi puolivitsinä, että ostetaan äidille moottoripyörä. No…..koska minusta ei aikoinaan voinut tulla puuseppä, tytöt eivät päässeet armeijaan eivätkä pelanneet jääkiekkoa……. aloin ajaa moottoripyörällä (onneksi oli valmiiksi riittävän kattava ajokortti). Nyt aukesi aivan uudenlainen maailma mahdollisuuksineen.
Seitsemäs: 2009 Ahlgren ja minä ja muutto Muurameen (kiitos äiti, kun rohkaisit!). Ja niin sitten toinenkin ympyrä sulkeutui, kun viimeisen työpaikkkani kulku Kauppakadulla oli samasta ovesta, mistä työura aikoinaan alkoi ja mistä jäin viime jouluna eläkkeelle. Hassu sattuma!
Kahdeksas: Tämä on kyllä kaikista ylivertaisin. Ja suurin ihme! OLLA TÄSSÄ JA NYT! Ai ettien että!
t. hanna
ps. Voit vain koittaa kuvitella, mitä kaikkea rivien väleihin onkaan mahtunut! On nimittäin sattunut ja tapahtunut……ja niin varmaan edelleenkin….
________________
Anne Kantola
Ylioppilasjuhlan jälkeen kävin Turun kieli-instituuttia ja valmistuttuani muutin Helsinkiin töihin v. 1979. Toimin kielenkääntäjänä, HY:n kielikeskuksen toimistosihteerinä ja lopulta 2 v Organon Teknikan maahantuontisihteerinä. Musiikkiharrastus vei Oulunkylän Pop-jazz-opiston kautta kuitenkin steinerpedagogiikkaan ja musiikkiterapiaan. Sain Gyllenbergin säätiöltä apurahan musiikkiterapiaopintoihin Berliiniin, missä asuin 1985-90.
Muutin 1990 Berliinissä saamamme poikavauvan kanssa Lahteen Sylvia-kodin asumis-ja kouluyhteisöön, perhe-elämä berliiniläisten kanssa on siitä lähtien jatkunut etäyhteydessä. Sylviassa kohtasimme Jaanan kanssa uudestaan. Toimin siellä monenlaisissa tehtävissä 28 vuotta, mm. asumisyksikön vastaavana, aikuiskoulutuksessa ja steiner-pedagogisen erityiskoulun musiikkiterapeuttina. Samalla tutustuin myös suomalaisiin alan toimijoihin ja osallistuin monenlaiseen jatkokoulutustoimintaan myös kouluttajana.
Jatkoin musiikkiopintoja Lahden konservatoriossa, missä suoritin laulun B-kurssitutkinnon 2008. 2018 sain kutsun Helsingin Marjatta-kouluun osa-aikaiseksi musiikinopettajaksi ja 2019 muutin takaisin Helsinkiin kokopäiväiseksi musiikinopettajaksi. Poikani ja miniäni asuivat ja työskentelivät silloin myös jo täällä. Jäin musiikinopettajan toimesta eläkkeelle 2023, yhdistystoiminnan kautta olen edelleen yhteydessä steinerpedagogisiin kouluihin ja musiikkiterapiatoimintaan myös vanhustyössä.
Tämmöinen luusto näköjään muotoutuu, kun tehdään ”röntgenkuvaus” meikäläisen matkasta. Äitimme pitkän sairastamisen ja saattelun päätyttyä viime vuonna, Nastolan Rakokiven Linnunlaulussa, on alkanut Muistojen bulevardilla käyskentely. Hienoa saada tavata kouluaikojen kohtalotovereita, kiitos kun järjestätte!
________________
Liisa Toivola
Kirjoitusten jälkeen Tampereen yliopistoon, sieltä löysin ammatin (kirjastonhoitaja) lisäksi aviomiehen ja Lehtosesta tuli Toivola. Työn perässä ensin Vaasaan ja sieltä Pohjoispohjanmaan kautta Jämsään. Tänne jämähdettiin. Iloa elämään tuovat 2 (keski-ikäistä) lasta ja 6 lastenlasta. Nyt olen ollut 5 vuotta eläkkeellä.
terveisin Liisa
________________
Ulla Kautto / Vuorimies
Lukioaikana minulla ei ollut mitään ajatusta siitä, mikä minusta tulee isona eivätkä pitkät opiskeluvuodet kiinnostaneet. Niinpä menin ammattikouluun vuodeksi opiskelemaan suurtalousalaa, oppisinpahan ainakin laittamaan ruokaa. Suurtalousala veikin sitten eteenpäin vuosi kerrallaan harjoitteluissa sekä koulussa ja valmistuin suurtalouden työnjohtajaksi 1980. Tutkintoa päivitin työn ohessa 1992 ja 50 -vuotiaana valmistuin restonomiksi 2007. Lisäksi olen tehnyt johtamiseen liittyviä erikoistumisopintoja 2007 – 2012.
Työurani olen tehnyt kokonaan Puolustusvoimien ruokahuollossa muonituskeskuksen / varuskuntaravintolan päällikkönä Keuruulla 1981 – 2014 ja Jyväskylän Tikkakoskella 2015 – 2019. Työnantajani oli vuodesta 2012 alkaen Leijona Catering Oy. Työni oli erittäin kiinnostavaa vaihdellen sotaharjoituksista suuriin illallisjuhliin tai vastaanottoihin ja kaikkeen siltä väliltä.
Puolisoni tapasin abikeväänä 1976, siis 50 vuotta sitten. Meillä on kolme lasta ja yksi lapsenlapsi. Koko ajan olemme asuneet Keski-Suomessa: Äänekoskella, Keuruulla ja Jyväskylän Palokassa. Noin 10 vuotta sitten muutimme Laukaaseen Valkolan kylälle, jossa vietämme aktiivisia eläkepäiviä. Talvisin teen vapaaehtoisena cateringalan keikkoja muutamalle yhdistykselle ja kesäisin hoidan isoa puutarhaamme. Toisinaan, voitteko kuvitella, istun moottoripyörän kyytiin mieheni selän taakse.
________________
Vastaa